Eläinaktivistien toiminnasta

Eläinaktivistien toiminnasta

16.12.2019

Piireille ja seuroille:

Eläinsuojeluaktivistien toiminta on keskusjärjestöön kantautuneiden tietojen mukaan jälleen yltynyt, erityisesti tietyillä alueilla. Kaava on pysynyt samana eli aktivistit pyrkivät viestittelyllään vaikuttamaan kilpailukalojen käsittelyyn. Kuulopuheiden mukaan viestittely on paikoin ollut jatkuvaa, eikä viestin lähettäjä välttämättä ole lopettanut vastauksen saatuaan.Tästä syystä SVK on 11.12.2019 ottanut yhteyttä poliisin neuvontaan kysyäkseen milloin nk. kotihäirinnän tunnusmerkit täyttyisivät.

Poliisin neuvonnassa todettiin, että mikäli viestin lähettäjä (tai puhelinsoittaja) lähettelee toistuvasti samankaltaisia viestejä samalle henkilölle tai taholle, vaikka on jo vastauksen saanut, häiriköinnin merkit täyttyvät. Yksi tai kaksi viestiä ei vielä riitä, mutta jos niitä tulee paljon (vaikka kymmeniä), niin asiasta voi viestien saaja tehdä rikosilmoituksen.Poliisi neuvoo ottamaan talteen ko. sähköpostit ja tekstiviestit. Ne toimivat rikostutkinnan todistusaineistona. Lisäksi kannattaa kirjata ylös tämän kaltaisten puhelinsoittojen tiedot, kuten puhelinnumero, kellonaika ja päivämäärä.

Lisätietoja saa tarvittaessa poliisin valtakunnallisesta puhelinneuvontapalvelusta p. 0295 419 800. He neuvovat, miten asiassa tulee parhaiten edetä. Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti. Lisätietoja löytyy poliisin sivuilta: www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus. SVK ei voi tehdä rikosilmoitusta häirittyjen henkilöiden, seurojen tai piirien puolesta.

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni